opiskelija

Ystävän kanssa voi puuhailla monenlaista hauskaa Tuli on irti! -näyttelyssä.

Ystävyyden lämpöä, rakkauden roihua Logomossa

Logomon näyttelyihin pääsee ystävänpäivänä 14.2. kaksi opiskelijaa yhden hinnalla. Lisäksi päivään kuuluu kaksi yleisöopastuskierrosta Tuli on irti! -näyttelyssä. Ystävyyttä voi koetella leikkimielisellä parikisailulla, jossa mm. ratkotaan ristikkoa, tehdään tulta tuluksilla ja pelastetaan hyppääjiä palavasta talosta. Lisäksi voi väkerrellä ystävänpäiväkortteja tai lemmekkäitä kirjeitä.

I have only one burning desire
Let me stand next to your fire!

-Jimi Hendrix

Jimi Hendrixin liekehtivien sanojen innoittamana myös ystävänpäivänä voi ottaa suunnaksi Tuli on irti! -näyttelyn. Opiskelijoille on harvoin tarjolla erityisesti heille suunnattua ohjelmaa, joten nyt kaikkien opiskelijoiden kannattaa ottaa tänä ystävänpäivänä suunnaksi Logomon näyttelyt.

Alba ja Lixiao Only a Game? -näyttelyssä

Kulttuuripääkaupunki esittäytyi 160 vaihto-opiskelijalle

Turkuun on saapunut lukuvuoden alussa ennätysmäärä ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita, joista Logomoon saapui 160 tutustumaan kulttuuripääkaupunkiin ja sen tarjontaan 30.9.2011. Opiskelijat vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä vaihtokaupunkiinsa, eikä kulttuuripääkaupunkistatus ole jäänyt epäselväksi.

Vaihto-opiskelijoiden Logomopäivän järjestivät Turku 2011-säätiö ja Turun kaupunki kiitokseksi siitä, että opiskelijat valitsivat juuri Turun vaihtokaupungikseen. Tapahtuma järjestettiin edellisen kerran keväällä 2011, jolloin opiskelijoita saapui hieman yli 60. Kulttuuripääkaupungin tunnettavuuden voidaan päätellä kasvaneen huimasti kesän aikana.

Päivi Nisula Meedion roolissa

Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara ohjaavat Meedion yhteistyönä

Lokakuussa ensi-iltansa saavan pienoisoopperan harjoitukset ovat täydessä käynnissä. Gian Carlo Menottin tunnin mittainen ooppera Meedio on Kari-Pekka Toivosen ensimmäinen oopperaohjaus ja ensimmäistä kertaa hänen ohjaustyön apuna on oma puoliso Merja Larivaara. Meedio kertoo ikääntyvästä Madame Florasta, joka järjestää lavastettuja spiritimi-istuntoja asiakkaille tyttärensä ja mykän apupojan avustuksella.

Menotttin libretto saa Kari-Pekka Toivoselta täyden kiitoksen:

-Kaikki on siinä. Teos ei vaadi kikkailua eikä ylinäyttelemistä vaan juuri hienovaraista nyanssien esiintuomista pienillä teatterille tyypillisillä keinoilla. 

Ohjaajaparin työskentely sujuu toinen toisiaan täydentäen, vaikka Toivosella onkin ohjauksesta kokonaisvastuu. Merja Larivaara on leikillisesti todennut olevansa ohjaajaparista se, joka osaa lukea partituuria. 

Opiskelijapäivä Logomossa maanantaina

Maanantaina 19.9. Logomossa vietetään opiskelijapäivää, jolloin kaksi opiskelijaa pääsee tutustumaan Logomon näyttelyihin yhden opiskelijahintaisen yhteislipun hinnalla.

Opiskelijakortilla on mahdollisuus ostaa 2 yhteislippua Logomon näyttelyihin yhden opiskelijahintaisen lipun hinnalla (à 12 e). Päivän aikana on luvassa myös sirkusta, kun valokuvanäyttelyn puolella esiintyy klo 14 ja 16 turkulainen sirkusalan ammattilaisten Circus Duo Nerg & Nivala jongleerausesityksin.

Lisäksi SIS. Deli + Café Logomo tarjoaa päivän ajan opiskelijatarjouksena kahvi, tee tai mehu ja korvapuusti hintaan 4,50 e.

Kuvassa asustehylly. Tekijä Frida Forsman, kalustemuotoilu

Walk in closet -näyttely avautuu Galleria Campuksessa 1.6.

Yrkeshögskolan Novian ensimmäisen vuoden muotoiluopiskelijoiden debyyttinäyttely Walk in closet kutsuu komerokierrokselle muotoilun taidonnäytteiden pariin.

Uuden opintosuunnitelman mukaisesti opiskelijat ovat jo alusta asti suuntautuneet joko kaluste- tai vaatesuunnitteluun. Kun kalustemuotoilijat suunnittelivat tuotteita eteiseen, vaatesuunnittelijat tekivät kesämallistoja vuodelle 2012.

Näyttelyssä esitellään tuotteita, jotka opiskelijat ovat tehneet kevään aikana. Prosessissa on hyödynnetty Svenska Moderådetin inspiraatioluetteloa vuodelle 2012. Näyttelystä löytyy tuotteita jokaisen tyyliin; on graafista ja boheemia, värikästä ja mustavalkoista, luonnonläheistä ja futuristista.

Tervetuloa!

Opiskelijoita kannustetaan kulttuurisuorituksiin

Kaikilla Turun korkeakouluopiskelijoilla on nyt loistava tilaisuus hankkia itselleen Opiskelijan kulttuuripassi ja osoittaa sen avulla kulttuurista aktiivisuuttaan. Turun yliopiston ylioppilaskunta TYYn kulttuurivaliokunta lanseerasi kulttuuripassin yhteistyössä Turku 2011 -säätiön ja Turun kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen kanssa 28.4.2011. Passia voi ruveta täyttämään vaikka heti!

Käymällä kulttuuritapahtumissa opiskelijat voivat kerätä merkintöjä passiin ja saavuttaa erilaisia leikkimielisiä kulttuurialan tutkintoja. Kunnianhimoisimmat voivat tavoitella Kulttuuriemerituksen/-emeritan tutkintoa, jonka saavuttaa keräämällä 40 merkintää passiin. Tutkinnon saavuttaneet saavat arvonimensä mukaisen haalarimerkin ja muita palkintoja.

Logomoon kaksi opiskelijaa yhden hinnalla maanantaina

Maanantaina 18.4. Logomossa vietetään erityistä opiskelijapäivää, jolloin kaksi opiskelijaa pääsee tutustumaan Logomon näyttelyihin yhden opiskelijahintaisen yhteislipun hinnalla, joka on 12 euroa.

Turku 2011 -säätiö haluaa innostaa opiskelijoita osallistumaan kulttuuripääkaupungin tapahtumiin. Logomon opiskelijapäivä tapahtuman lisäksi opiskelijakortin esittämällä saa edullisempia lippuja ovelta tiettyihin 2011-esityksiin.

Logomon näyttelyiden yhteislipulla voi tutustua

Hevillä ei hävitä, mutta miltä maistuisi punk?

Nyt saa Antaa palaa!

Nelipäiväisillä festivaaleilla nähdään kaikki 14 Suomen ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:n jäsenteatteria sekä Porin ylioppilasteatteri. Kotimaisten osallistujien lisäksi kansainvälistä ilmapiiriä ovat osaltaan luomassa kolme omilla kielillään esiintyvää opiskelijateatteria: T-Teater Tallinnasta, Tukholman Studentteater sekä Palepe-teatteriryhmä Vilnasta.

Vieraskielisistä esityksistä on suomenkielinen juoniseloste, joten kieli ei ole este – ei edes hidaste!

Festivaalien kattaus tarjoaa kansainvälisiä ja kotimaisia teatteriesityksiä hulvattomasta improvisaatiosta punk-musikaaliin ja pienoisnäytelmien sikermään. Ohjelmistoon kuuluu niin nykyteatteria kuin sitä perinteisempääkin.

Sojiku II - Soljuva kivi (Flowing Stone) -kuva ja koreografia

Opiskelijoille alennuksia 2011-tapahtumiin

Turku 2011 –säätiö haluaa innostaa opiskelijoita osallistumaan kulttuuripääkaupungin tapahtumiin. Opiskelijakortin esittämällä saa edullisempia lippuja ovelta lukuisiin 2011-esityksiin sekä 18. huhtikuuta Logomon näyttelyihin.

Useiden kulttuurilaitosten käytäntöä seuraten opiskelijat voivat jatkossa ostaa kaksi lippua yhden hinnalla useisiin 2011-ohjelmaan kuuluviin tapahtumiin esityspaikan ovelta esityspäivänä opiskelijakorttia esittämällä. Varaukset eivät ole mahdollisia.

- Opiskelijaelämä on hyvin stressaavaa tulospaineineen, jolloin kulttuurielämysten merkitystä arjen jaksamisessa ei voi korostaa liikaa. Opiskelijat ovatkin erittäin tärkeä kohderyhmä Turku 2011 –säätiölle, sanoo markkinointipäällikkö Laura Aalto.