Tuli on irti! -näyttelyssä on harvinainen mahdollisuus nähdä osa laajasta, yli 6000 tulitikkurasian yksityiskokoelmasta. Tulitikkuaskien etiketit ovat olleet suosittu keräilykohde 1900-luvun mittaan, ja myös kokonaisilla rasioilla on oma keräilijäkuntansa. Osa kerää ja taltioi askinsa sisältöineen, osa kartuttaa kokoelmaansa tyhjillä askeilla.
Tulitikut, nuo tuliset pienet apulaiset askissaan, ovat helpottaneet ihmisen arkea parinsadan vuoden ajan. Ennen tulitikun keksimistä tulen sytyttäminen oli työläämpää ja joskus onnenpeliä. Muinaiset tulentekovälineet olivat pääosin puisia, ja tulen syttyminen perustui hankaamisen kautta syntyvään kitkaan. Osa tulentekovälineistä puolestaan oli kipinää tuottavia, ja näihin lukeutuvat myös tulukset, joiden käyttöä pääsee kokeilemaan Tuli on irti! -näyttelyssä. Tulusrautaa käytettiin vielä 1800-luvun jälkipuolella, jolloin tulitikkuja oli jo saatavilla.