musikaali

Hiuksissa psykedeelisiä dinosauruksia

Hiuksissa psykedeelisiä dinosauruksia

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE

Keski-ikäisten hiukset ensi-iltaan Logomossa

Hair-musikaalin turkulainen toteutus saa ensi-iltansa sunnuntaina 13.2. Suuren innostuksen kasvattanut Hair vie tekijänsä takaisin nuoruuteen 60-luvun hengessä. Esiintyjäkaarti koostuu yli 128 tavallisesta, keski-ikäisestä Turun seudun asukkaasta, jotka eivät ole aiemmin harrastaneet musiikkiteatteria.

Vaikka maailma on toisenlainen kuin vuonna 1967 ensiesityksensä saaneen musikaalin aikoihin, ovat teemat edelleen ajankohtaisia. Sodat jatkuvat, maata, ilmaa ja puhdasta vettä ei riitä kaikille. Mistä löytyvät tänään tai huomenna yhteisöllisyys ja suvaitsevaisuus, rauha ja rakkaus? Mikä saa meidät laulamaan ”Kuljen valoon, kuljen aurinkoon"?

Esiintyjäjoukkoa ohjaa Marja-Leena Kuronen, koreografina toimii Mikko Ahti, laulupedagogina Marianna Länne ja kapellimestarina Markus Länne. Esitykset nähdään Logomossa, joka lisää erityislaatuisena paikkana produktion ainutlaatuisuutta.

Jani Toivola

Jani Toivola

Näyttelijänä, juontajana ja tanssijana tunnettu Jani Toivola on viime vuosina ansioitunut myös vaatealan yrittäjänä. Toivolan ja Elina Järnefeltin uusin The Greendress -myymälä toimii Turussa.

Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4

1827 Infernal Musical

1827 Infernal Musicalin toukokuun lisäesitykset on loppuunmyyty

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden voimallisesti aloittaneeseen hevimusikaaliin 1827 Infernal Musical saatiin kolme lisäesitystä toukokuulle. Uudet esitykset myytiin kuitenkin loppuun hetkessä.

1827 Infernal Musicalin lisäesitykset ovat Logomossa keskiviikkona 11.5., torstaina 12.5. ja lauantaina 14.5. Niiden myötä esityksiä on kaikkiaan 13. Tammi-helmikuussa esityksen on nähnyt jo noin 14 000 katsojaa.

Kuvareportaasi: Ei teil o tääl niit Heörin harjoitukssi?

Kuvareportaasi: Ei teil o tääl niit Heörin harjoitukssi?

Helmikuussa 2011, yli neljänkymmenen vuoden odotuksen jälkeen, Hair-musikaali rantautuu viimeinkin Turkuun. Kaupungin keski-ikäistynyt kukkaiskansa astuu lavalle Keski-ikäisten Hairissa ja näyttää, ettei se ole unohtanut nuoruuden aatteita ja vaatteita. Pääsin seuraamaan lauantai-iltapäivän harjoituksia ja dokumentoin kamerallani harjoitussalin tunnelmia. Värikkään kuvareportaasin löydät seuraavan linkin takaa: Kuvareportaasi Keski-ikäisten Hairin harjoituksista kolme viikkoa ennen ensi-iltaa.

1827 Infernal Musical on ensi-illassa Logomossa 21.1.2011

Turun Nuoren Teatterin maailman ensimmäinen Turun palosta kertova hevimusikaali, 1827 Infernal Musical, on ensi-illassa perjantaina 21. tammikuuta Logomossa.

Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Järisyttävä ja pohjoismaiden suurin kaupunkipalo osoitti ihmisen pienuuden ja siirsi Suomen keskuksen provinssikaupunki Helsinkiin. Palossa tuhoutui lähes ¾ Turun rakennuksista ja kodittomiksi jäi noin 11 000 ihmistä.

1827 Infernal Musical

Turku palaa ja taustalla soi hevi

Alkuvuodesta Logomo on liekeissä, kun lavan valtaa Turun Nuoren Teatterin 1827 Infernal Musical. Turun palon ympärille sijoittuvan hevimusikaalin ohjaa Turkuun näyttelijä Juha-Pekka Mikkola.

Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Palon tapahtumista kertovan musikaalin tarinaa kuljettavat eteenpäin hevin klassikkobiisit muun muassa Iron Maidenilta ja Helloweenilta.

”Jos pidät hevistä, tämän jälkeen halajat sitä vielä enemmän. Jollet vielä pidä, musikaalimme jälkeen lankeat varmasti”, hehkuttaa ohjaaja Mikkola.

Don Quijote

Raapaiseva syväluotaus huimaan oopperamaailmaan

Tuomas Parkkisen kirjoittama ja Mikko Koukin ohjaama Mieletön oopperan historia, saa Suomen kantaesityksensä tammikuussa 2011. Estradiesitys on anarkistinen kokoillan musiikkikomedia, stand up show ja oopperakonsertti samassa paketissa. Samalla selviää mikä rooli oli lampailla maailman ensimmäisessä oopperaesityksessä.

Kaiken kattava pikakelaus linkoaa lavalle näyttelijä Mika Eirtovaara neljän nälkäisen oopperalaulajan sekaan. Marko Aution marssisävelten tahdissa nämä pelottomat komeljanttarit heittäytyvät pilkkakirves tanassa ruotimaan pateettista oopperamaailmaa.

Glamourista vastaavat Tintti-sarjakuvista tuttu Milanon satakieli Bianca Castafiore, oopperan kummitus sekä maailman tunnetuin tenori Luciano Pavarotti (mikäli hän mahtuu Linnateatterin hissiin).

Palaneita naisia

Lordilta ennen julkaisematon biisi 1827 Infernal Musicaliin

Turun Nuoren Teatterin maailman ensimmäinen Turun palosta kertova hevimusikaali, 1827 Infernal Musical, sisältää nyt myös ennen julkaisemattoman kappaleen suomalaisen melodisen hevin kansainvälisesti tunnetulta yhtyeeltä, Lordilta. 1827-hevimusikaali on yksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden pääproduktioista.

Turun Nuoren Teatterin hevimusikaali on herättänyt laajalti kiinnostusta niin metallimusiikin fanien kuin tekijöidenkin keskuudessa.

- On mielenkiintoista nähdä, että musiikkimme sopii myös teatterimaailmaan, sanoo Mr. Lordi Turun Nuoren Teatterin infernaalisen musikaalin käyttöön antamastaan kappaleesta. 

Devil's Crashing the Party julkaistaan myöhemmin cd-sinkkuna Turun Nuoren Teatterin lahjakkaiden laulavien näyttelijöiden ja musikaalin bändin esittämänä.

1827 Infernal Musical

Hevimusikaali tykittää korkealta ja kovaa

Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi pohjoismaiden suurimmassa kaupunkipalossa vuonna 1827.

Mistä kaikki sai alkunsa? Onko syy venäläisissä sotilaissa, metsien äijissä, lahkolaisissa, arkkipiispassa vai sittenkin pahaisessa piika Mariassa?

Nyt tarinaa Turun palosta kerrotaan oikein raskaimman kautta, sillä Turun Nuori Teatteri tuottaa aiheesta hevimusikaalin. Turkulaisten nuorten äänihuulet ovat kovilla ja rumpalinkin hihat palaa, kun ilmoille kajautetaan ulkomaisen ja kotimaisen heavy metallin infernaalisimpia klassikkobiisejä kautta aikain.