lintu

Rakastetut haahkat palasivat Aurajokeen

Turussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 ihastuttaneet kuvataiteilija Reima Nurmikon haahkat ovat palanneet  Aurajokeen. Haahkat nähdään Aurajoessa aina kesäisin seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Seitsemän haahkaveistosta tuotiin pilvisenä perjantaipäivänä 1.6. muutama kerrallaan ja laskettiin nosturin avulla veteen. Suuret linnut hinattiin keskelle jokea ja ankkuroitiin paikalleen. Mukana laskuoperaatiossa oli myös itse taiteilija Reima Nurmikko.

Rakastetut Haahkat palaavat Aurajokeen sinfonian säestäminä

Turussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 ihastuttaneet kuvataiteilija Reima Nurmikon haahkat palaavat Aurajokeen. Haahkat nähdään Aurajoessa aina kesäisin seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Haahkat lasketaan jokeen perjantaina 1.6. Samana iltapäivänä Aurajoen alukset, kirkonkellot ja sireenit soittavat uudestaan kulttuuripääkaupunkivuoden avanneen Aurajokisinfonian kello 17.

Haahkoja tulee jokeen seitsemän kappaletta entiselle paikalleen Aurasillan ja Tuomiokirkkosillan välille. Haahkojen ylläpidosta vastaa kymmenen vuoden ajan Lions Club Ilpoinen. Seura hoitaa ympäristötaideteoksen huollon ja talvisäilytyksen.

Tanssia ja tasapainoilua luonnon kanssa

Aurajoessa kelluva haahkaparvi saa kesäkuussa selkäänsä viisi tanssijaa. Teos käsittelee ihmisen tasapainoilua luonnon kanssa.

Aurajoessa kelluu kahdeksan jättiläishaahkan parvi. Kolmella niistä on selässään ihmishahmo, joka rullaluistimineen, aurinkolaseineen ja korvakuulokkeineen tasapainoilee ympäristöään huomaamatta linnun selässä. Joen virtauksen ja korkeuden ennakoimattomuus tarjoavat parvelle mielenkiintoisen alustan, ja linnut pyörivät ja liikkuvat veden liikkeen mukana. Ihmisen ja luonnon suhteita pohtiva Tasapainoilua-teos on jatkuvassa liikkeessä, hulmuten, pyörien, muuntuen kuten elämä ympärillämme.

Suuret merilinnut saapuivat kaupunkiin

Suuret merilinnut saapuivat kaupunkiin

 

Aurajoessa kelluvat kuusi suurta haahkaa tuskin lienevät jääneet huomaamatta keneltäkään jokirannassa käyneeltä. Taiteilija Reima Nurmikon veistokset laskettiin vesille kesäkuun ensimmäisenä päivänä, auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta. Kaksi vihonviimeistä lintua saapuvat paikalle pari päivää myöhässä, ja sitten parvi on koossa.

Kahdeksan haahkan parvi laskeutuu Aurajokeen kesän ajaksi. Kesäkuussa haahkat saivat viisi tanssijaa selkäänsä.

Tasapainoilua

Aurajoessa kelluva kahdeksan haahkan parvi saa kesä- ja syyskuussa selkäänsä viisi tanssijaa. Teos käsittelee ihmisen tasapainoilua luonnon kanssa.

Joen virtauksen sekä korkeuden ennakoimattomuus tarjoavat mielenkiintoisen alustan parvelle haahkoja, joiden päällä tasapainoilee ihmishahmoja. Teos saa kesän aikana poikkitaiteellisen luonteen koreografi Satu Tuittilan ohjaaman tanssiryhmän esiintyessä lintujen päällä. Ihmisen ja luonnon suhteita pohtiva teos on jatkuvassa liikkeessä, hulmuten, pyörien, muuntuen kuten elämä ympärillämme. Haahkat tuovat kaupungin sydämeen terveiset Itämereltä, jonka vointi huutaa toimenpiteitä ja huomiota.

Byrokratiakarhu vaanii saalistaan.

Verokarhu on byrokratiametsän kuningas

Selkeä kevään merkki on korjattujen veroilmoitusten palauttaminen verotoimistoon. Samaan aikaan herää suomalainen verokarhu, josta esitettiin luontodokumentti tällä viikolla Turun verovirastossa jonottaneille.

Mikropatia-festivaalin Karhun peijaiset -esitys kertoo päätähden lisäksi byrokratiametsän siimeksessä asustavista eläimistä ja luonnon kiertokulusta ilmastonmuutoksen vaikutuksia unohtamatta.

Kevät on saapunut myös byrokratiametsään, jossa pykälät ovat alkaneet nousta maasta, leimasinlinnut ilakoivat lomakepelloilla ja nitojahaukka vaanii korkeuksissa. Veroilmoitusten jättöaikaan metsän seuratuin eläin, verokarhu on lähtenyt liikkeelle.