Dostojevski

Teatteri - kaupungin omatunto

Teatteri - kaupungin omatunto

 

Olen syksyn aikana nähnyt kaksi teatterisovitusta kuuluisista klassikoista: Hartwallin vanhalla juomatehtaalla Kaarinan Nuorisoteatterin tulkinnan Kellopeliappelsiinista ja Turun Kaupunginteatterin Pikkolo-näyttämöllä monologinäytelmän Rikos ja Rangaistus

Molemmat teatteriesitykset käsittelivät kaupungistumisen mukanaan tuomia ongelmia, väkivaltaa, juurettomuutta, moraalikysymyksiä sekä omatuntoa tai sen puuttumista. Yhteistä näille molemmille esityksille oli myös kolkohko näyttämötila.

Smeds ja neljä tuntia virolaista vimmaa

Smeds ja neljä tuntia virolaista vimmaa

Turha sanoa, että tavallista odotin, kun Kristian Smedsin ohjaamaan Karamazov Workshopiin astelin. Ovella yksi veljeksistä johdatti yleisöä peremmälle -Lidlin muovipussikalsongeissa. Soitteli yleisölle mandoliinin tapaista.  

Rikos ja rangaistus

Rikos ja rangaistus on Tuomo Rämön ohjaama esitys sovituksen etsinnästä ja moraalista. Esitys on riisuttu kaiksesta ylimääräisestä; pieni, intiimi näyttämö, vain yksi näyttelijä (Markus Järvenpää) ja kysymys siitä mikä on hyvä ihminen ja miten tätä elämää pitäisi elää? Esityksen äänisuunnittelun on tehnyt Hannu Hauta-aho ja valoista vastaa Petri Suominen.

Esitys perustuu Dostojevskin romaaniin Rikos ja rangaistus, jossa pohditaan ihmisen ikiaikaista pyrkimystä elää elämäänsä ylevästi hengissä säilymisen ja selviytymisen kamppailun keskellä.


Esitykset:

03.05.2011
klo 20:00
05.05.2011
klo 20:30

Sad Songs from the Heart of Europe

Sad Songs from the Heart of Europe monoligin päähenkilö on elämässään sivustakatsojaksi ajautunut Sonja. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Kristian Smeds kertoo valinneensa päähenkilöksi Dostojevskin Rikos ja rangaistus romaanin Sonjan, koska on itse kasvanut feministisessä paratiisissa nimeltä Suomi, missä opitaan katsomaan asioita naisten näkökulmasta.


Esitykset:

17.05.2011
klo 19:30
18.05.2011
klo 16:00
19.05.2011
klo 20:30