dokumentti

Taistelu Turusta DocPoint-festivaalilla 28.1.

Dokumenttielokuva menneestä ja nykyisestä Turusta oli jälleen valkokankaalla viikonloppuna Helsingissä DocPoint-festivaalilla. Taistelu Turusta on dokumentti suomalaisen kaupunkimiljöön muutoksesta, siitä miten vanha tuhottiin modernismin huumassa.

Maamme vanhimpana kaupunkina Turussa oli paljon purettavaa. Se on myös kaupunki, joka antoi nimensä toimintatavalle, jossa poliitikot ja liike-elämä yhteisten intressien nimissä junailivat purkamista ja rakentamista ohi virallisen päätöksenteon. Samalla elokuva kertoo tämän päivän aktivisteista ja talonvaltaajista.

Detour - Kiertotie jatkaa kulkuaan

Ranskalaiset elokuvantekijät Nicolas Pannetier ja Simon Brunel kulkivat Turusta Tallinnaan kameran kanssa vuonna 2010 ja toteuttivat nettisivuston sekä dokumenttielokuvan kolmen maan ihmisistä omine historioineen ja identiteetteineen. Dokumenttielokuva Detour - Kiertotie nähdään Pariisissa 24. ja 28. tammikuuta.

Turusta Tallinnaan kulkee tie, joka kytkee yhteen Suomen, Viron ja Venäjän. Miltä tämän 2000 kilometrin reitin varrella näyttää tänä päivänä ja mitä yhteiseen historiaan liittyviä muistoja ihmiset kantavat mukanaan? Siitä antaa hyvän käsityksen Detour - Kiertotie, joka heijastaa 1900-luvun suuria mullistuksia inhimillisesti ihmisten kertomusten välityksellä.

Turku vie vuoden 2011 antia kulttuuripääkaupunki Mariboriin

Turku esittäytyy vahvasti toisen tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungin Mariborin avajaisissa. Turku vie Slovenian Mariborin avajaisviikonlopun juhliin 13.-15.1.2012 elokuvia, sirkustaidetta ja elektronista musiikkia tuliaisina Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011.

Perjantai-iltana 13.1. Mariborissa  turkulainen Sirkus Sudenkuoppa esittää tuliakrobatiaa sekä galleriatiloissa että Mariborin keskustassa. Juhlat jatkuvat Turku 2011 Night Moves -klubilla, jossa esiintyvät multi-instrumentalisti Jimi Tenor ja dj Esko Routamaa sekä mariborilainen Digital Delight.

Nobelin talon purkua 1960-luvulla

Taistelu Turusta elokuva YLE Areenassa 26.12. saakka

Suuren suosion saavuttanut Taistelu Turusta -dokumenttielokuva nähtiin sunnuntaina 18.12. Yleisradion TV2:n Dokumenttiprojektissa klo 22.05 alkaen. Viime huhtikuussa ensi-iltansa saanut Jouko Aaltosen ohjaustyö on julkaistu myös dvd:nä. Dokumentti on nähtävillä YLE Areenalla tv-ensi-illan jälkeen seitsemän päivää.

Taistelu Turusta on dokumenttielokuva suomalaisen kaupunkimiljöön muutoksesta, siitä miten vanha tuhottiin modernismin huumassa. Aihetta käsitellään yhden konkreettisen esimerkin, Turun kautta.

Maamme vanhimpana kaupunkina Turussa oli paljon purettavaa. Se on myös kaupunki, joka antoi nimensä toimintatavalle, jossa poliitikot ja liike-elämä yhteisten intressien nimissä junailivat purkamista ja rakentamista ohi virallisen päätöksenteon. Samalla elokuva kertoo tämän päivän aktivisteista ja talonvaltaajista.

Taistelu Turusta -elokuva mukana DocPoint-festivaalilla

Vuoden 2012 DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin Kotimaisen esityssarjan ja Oppilastyösarjan elokuvat on valittu. Esityssarjoihin ilmoitettiin yhteensä 111 dokumenttielokuvaa, joiden joukosta raati valitsi Kotimaiseen esityssarjaan 12 ja Oppilastyösarjaan 8 elokuvaa. Lisäksi festivaalin Erikoisnäytökset-sarjassa nähdään kaksi kotimaista elokuvaa.

Kotimaisen elokuvan raatiin kuuluivat tänä vuonna dokumenttielokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila, kansanedustaja Ilkka Kantola, toimittaja Axa Sorjanen ja taiteen kandidaatti Salla Sorri. Raadin puheenjohtajana toimii festivaalin taiteellinen johtaja Erja Dammert

Kuusinen

Kiertotie-elokuva nähdään Turussa 17.12.

Suuria käänteitä ja pieniä, ratkaisevia hetkiä ovat kaivaneet esiin ranskalaiset elokuvantekijät Nicolas Pannetier ja Simon Brunel. He kulkivat reitin Turusta Tallinnaan kameran kanssa vuonna 2010 ja toteuttivat nettisivuston sekä dokumenttielokuvan kolmen maan ihmisistä omine historioineen ja identiteetteineen.

Atelier Limon kaksi nuorta ranskalaista elokuvantekijää Nicolas Pannetier ja Simon Brunel kohtasivat matkallaan kolme sukupolvea ihmisiä täynnä salaisuuksia, kansallista identiteettiä ja haaveita.

Ensimmäisen matkansa aineistoista kaksikko koosti nettisivuston, jonne on koottu tietoja, kuvia, videoita ja karttoja 121 paikasta reitin varrelta. Toisella kierroksella he palasivat tekemään syventävän elokuvan aiemmin tapaamansa viiden henkilön ja yhden kuororyhmän kanssa.

Durk Dehner

Uusi dokumentti Tom of Finlandista nähtävissä Logomossa

Logomon Tom of Finland -näyttelyssä on esillä uusi dokumentti marraskuun loppuun saakka. Mies Mikkonen on tehnyt lyhytelokuvan, joka esittelee näyttelyn rakentumisesta sekä Tom of Finland -nimen takaa löytyvää taiteilijaa ja ihmistä.

Homoeroottisen piirrostaiteen mestarista Tom of Finlandista on aiemmin tehty täysipitkä dokumenttielokuva, Ilppo Pohjolan Daddy and the muscle academy, jossa taiteilija itse kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Mikkosen tuoreessa 10-minuutin kestoisessa lyhytdokumentissa ääneen pääsee puolestaan Tom of Finlandin entinen malli Durk Dehner.

Keskustelutilaisuus pornon ja taiteen rajapinnoista

Taidekriitikot Dan Sundell sekä Juha-Heikki Tihinen tarttuvat tunteita herättävään aiheeseen, kun käsittelyyn otetaan porno, taide ja niiden väliset suhteet. Tom of Finland -näyttelyn motivoima yleisökeskustelutilaisuus järjestetään Logomossa torstaina 3.11. klo 17.

Touko Laaksonen eli Tom of Finland (1920–1991) on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista taiteilijoista, jonka tie maailman taidemuseoihin ja gallerioihin on kulkenut seksikauppojen, pornolehtien ja mainosmaailman kautta.

Tom of Finland aloitti taiteilijauransa ja tuli myös maailmanlaajuisesti tunnetuksi pornokuvien tekijänä ja pornolehtien kuvittajana. Tomin kuvat pääsivät vasta hänen viimeisinä elinvuosina perinteisen taidemaailman näyttämöille. Suomessa Tom of Finland nousi taideyleisön tietoon vasta 1990-luvulla, jolloin hänen kuviaan alettiin näyttää taidegallerioissa.

Jedi ja amiraali Ackbar

Intomieliset Star Wars -fanit kerääntyivät Logomoon

Star Wars: Uncut -minifestivaali keräsi savun ja bittien sekoittamaan iltaan innokkaat fanit Logomoon. Amerikkalaisen Casey Pugh'n ideoima ja fanien toteuttama elokuva veti Logomon C-halliin runsaan 500 henkilön yleisön.

Star Wars: Uncut -toteutukseen ovat osallistuneet innokkaat fanit eri puolilla maailmaa luoden elokuvan 15 sekunnin pätkissä uudelleen.

Ideoita uudelleen luotuihin katkelmiin on ammennettu niin uutislähetyksistä, vanhoista mustavalkoelokuvista kuin sarjakuvista. Luonnollisesti omat hetkensä valkokankaalla saivat niin Homer Simpson kuin Teletapit sekä Paris Hilton.

Toteutuksessa ovat merkittävässä roolissa olleet myös fanien perheenjäsenet vauvasta isoäitiin lemmikkejä unohtamatta. Mikäpä voisi olla uhkaavampaa kuin whipet Chewbaccana.

Vares - pahan suudelma

Elokuvien ja dokumenttien tekijät ovat löytäneet Turun

Vuosien 2009-2011 aikana Turussa on tehty tai on tekeillä 20 elokuva- ja dokumenttiproduktiota. Menestyksen taustalla on Länsi-Suomen elokuvakomission pitkäjänteinen työ.

Kirkkaimpana, vaikkei kenties kauneimpana tähtenä turkulaisella elokuvataivaalla tuikkii toistaiseksi Vares-elokuvien sarja. Turun kaduilla ja kujilla kulkevien tarinoiden filmatisointi toi viime vuonna kaupunkiin noin parin miljoonan euron verran elokuvatuloja.